Toiminnan alkuvuodet



Vastoin kaikkia ennakkoluuloja toiminta lähti ripeästi käyntiin. Vanhemmat, aiemmin urheiluriennoissa mukana olleet, antoivat seuraväelle alkumetreillä arvokasta tukea. Ja mikä tärkeintä, myös nuoriso liittyi sankoin joukoin uuden seuran riveihin.

Ensimmäiset kilpailut järjestettiin hiihdossa seuraavana talvena. Valmistelut vuoden päätapahtumaksi sittemmin nousseesta kolmen pitäjän kesä- ja talviottelusta laitettiin käyntiin heti toimintavuoden alussa. Myös aloite Pyhäjärven ympärihiihdosta toteutui jo talvella 1946.

Seuran jäsenmäärä oli ensimmäisen toimintavuoden päättyessä 101, kasvaen heti toisen vuoden alussa lähes puolella. Toiminnan osoittaessa voimakasta nousua, päätettiin palkata seuran vetäjäksi päätoiminen toiminnanjohtaja. Tehtävään onnistuttiin saamaan urheilu- ja ennen kaikkea toiminnan mies Simo Erlin. Silloisen johtokunnan ennakkoluulottomuutta kuvaa hyvin se, ettei tällaista päätoimista henkilöä ollut vielä yhdenkään muun satakuntalaisseuran riveissä.

Sivustosta

Sivustosta
Toteutus

Täydennä historiikkia

Lähetä palautetta tai kerro meille muistojasi seurasta.

Lähetä viestisi tästä

Ota yhteyttä

Säkylän Urheilijat ry
Seuratalo Honkala 2 krs
Poroholmantie 1, 27800 Säkylä
toimisto@sakylanurheilijat.fi