Honkalan kenttä omiin nimiin




Honkalan ranta-alue ennen tasanteen muuttumista urheilukentäksi...

Vuonna 1950 Säkylän Maalaisseuran omistama urheilukenttä siirtyi seuran omistukseen. Se merkitsi samalla myös taloudellisen panostuksen merkittävää kasvua seuratyössä. Honkalan kentän kunnostus aloitettiin vielä samana vuonna mittavilla maansiirtotöillä. Ne tehtiin talkoopohjalta. Myöhemmin ulkopuolista tukea saatiin kustannusten kattamiseen sekä Säkylän kunnalta että valtion veikkausvoittovaroista.




...ja 1930-luvun loppupuoliskolla jolloin kentällä jo urheiltiin.

Maamme ehkäpä hienoimpaan ympäristöön nousseen urheilupyhätön rakentaminen oli vuoden keskeytyksissä rahanpuutteen vuoksi. Valtiolta saadun 3000 000 markan avustuksen ansiosta saunarakennuksen ja katsomon perustustyöt saatiin kuitenkin uudelleen käyntiin.

Vuodelta 1950 on peräisin seuran talouteen merkittävästi vaikuttanut tarjous. Silloin 12 miestä osti maanviljelijä Anttilalta hiekkarannan, jonka jälleenmyynnistä saadun 800 000 markan voiton toimikunta luovutti seuralle. Tällä summalla rahoitettiin 600 000 markkaa maksanut Honkala-osuus, jonka maksaminen olisi muuten tuottanut seuralle suuria taloudellisia vaikeuksia.




Honkalan kenttä vuonna 2014. .

Sivustosta

Sivustosta
Toteutus

Täydennä historiikkia

Lähetä palautetta tai kerro meille muistojasi seurasta.

Lähetä viestisi tästä

Ota yhteyttä

Säkylän Urheilijat ry
Seuratalo Honkala 2 krs
Poroholmantie 1, 27800 Säkylä
toimisto@sakylanurheilijat.fi