Seppo Juhola


Kyläpoliisi Seppo Juhola ohjaksissa

Kyläpoliisiksi Säkylään vuonna 1959 jalkautunut Seppo Juhola toimi seuran puheenjohtajana kahteen otteeseen yhteensä viiden vuoden ajan. Varapuheenjohtajana hän ehti vaikuttaa kahdeksan vuotta. Pidempäänkin pestiin olisi ollut aineksia, mutta oma urakehitys vaati koukkaamista välillä muutamaksi vuodeksi Laitilan ja Porin suunnille.

23-vuotiaan Juholan nimittämisessä oli näkyvissä myös pienoista historian havinaa, sillä se toi varuskunnan valmistumista odottavaan pitäjään tuiki tärkeän toisen poliisimiehen viran. Toista hoiti silloin seuratoiminnassakin vahvasti mukana ollut Veini Saarikoski.

Poliisin työsarka oli 60-luvun vaihteessa tarkkaan jyvitetty. Toiminta-alueen raja kulki keskustassa Säästöpankin kohdalla. Isokylän puolella järjestyksestä piti huolta Saarikoski ja Vähäkylän puolella puolestaan Juhola. Sepon laajaan reviirin kuuluivat lisäksi Köyliön kylistä Vuorenmaa, Kankaanpää sekä Yttilä.

Nuorukaisena ahkerasti kenttiä kierrellyt Seppo Juhola tunnettiin kotipitäjänsä Panelian kyläraitilla innokkaana yleisurheilumiehenä. Hän oli mm. nelinkertainen piirinmestari matkoilla, jotka vaihtelivat 800 metristä aina 1500 metrin esteisiin asti. Olympiavuonna 1952 Seppo sijoittui maastojuoksun nuorten SM-kisoissa neljänneksi. Voiton vei Lahden Ahkeran Risto Hankia, kolmas oli Reijo Höykinpuro ja viides Pekka Höykinpuro. Taso oli kova, sillä kaikki kolme kilpaveljeä olivat myöhempinä vuosina tunnettuja maaotteluratsuja. 

Johtokuntaan 50 vuotta sitten

Säkylän Urheilijoiden johtokuntaan Juhola valittiin tasan 50 vuotta sitten. Ajankohta varmistui paksusta kalenteripinosta, jota hän tarkkana arkistoijana oli kasvattanut koko poliisiuransa ajan. Ottaessaan vastaan vuonna 1965 puheenjohtajan tehtävät sihteerinä aloitti Lasse Luoto. Lännen Tehtailla kustannuslaskijana työskennellyt Luoto oli perusteellinen puurtaja myös seuratyössä. Johtokunnan päätökset hän kirjasi mustakantiseen vihkoonsa hienostuneella kaunokirjoitustekstillä.

Omalta puheenjohtajajaksoltaan Seppo Juhola muistaa erityisen hyvin vuonna 1966 käydyt nuorten Suurkisat. Siellä hän oli seuran poikajoukkueen vetäjänä, kun tyttöjä paimensi Lea Virtanen. Helsingistä palautuu mieleen myös hauska yksityiskohta, sillä seuran aktiiviset toimijat Vilho ja Leila Seppälä vaihtoivat kihloja saman reissun aikana.

Eenokin kuulu tanssipaviljonki oli Juholan aikaan kukoistuksissaan. Myös Säkylän Urheilijat suunnitteli oman tanssilavan rakentamista tulevan varuskunta-alueen läheisyyteen. Se oli tarkoitus pystyttää Arvo Moision omistamalle maalle yhteistyössä Huovinrinteen Aliupseerikerhon kanssa. Monista neuvonpidoista huolimatta hanke ei johtanut lopulta mihinkään, vaan seuratanssien pitopaikaksi valikoitui lopulta tuttu ja turvallinen Honkala.

Urheilullisesti 1960- ja 70-lukujen vaihde oli seuran naisurheilun vahvaa valtakautta, sillä säkyläläiset nopsajalat hallitsivat maakunnan juoksumarkkinoita miltei mielin määrin. Hyvien tulosten taustalta Seppo Juhola haluaa nostaa esiin Urpo Virtasen, Pentti Sillanpään ja Aimo Mäkisen vahvan panoksen. Myös isosta talkoojoukoista löytyi seuratyölle vahva tukiryhmä, joka oli aina käytettävissä. Eturintamassa tähän pyyteettömään puurtajajoukkoon lukeutuivat mm. Lenni Sirola, Arvo Moisio, Oiva Hulmi, Raakel ja Aimo Mäkinen sekä Saara ja Allan Mäkipere.

Kunniajäsen numero 7

Alueella pitkään huutokauppameklarinakin toiminut Seppo Juhola on Säkylän Urheilijoiden kunniajäsen numero 7. Nykyisin veteraanipuheenjohtaja seuraa entisen seuransa ja yleensä urheilun tapahtumia lähinnä lehtien ja television välityksellä. 

Urheilutoiminnassa mukana ollessaan Juhola kiinnostui laajemminkin yhteiskunnallisten asioiden hoidosta. Hän toimi kolme kautta Säkylän kunnanvaltuustossa, josta ajasta 10 vuotta myös kunnanhallituksen johdossa. Nykyisen kotikuntansa Euran valtuustossa hän on istunut myös yhden kauden ajan.

Seppo Juhola on lisäksi Euran Sotaveteraanien ja Satakunnan Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja, Euran kirkkovaltuuston puheenjohtaja sekä Vakka- Suomen Sotilaspoikien Perinnekillan puheenjohtaja. Kuten luottamustoimien määrästä on helppo päätellä, veteraanityö on Juholalle erityisen tärkeää. Hän haluaa itse osallistua kunniavelan maksuun ja toivoo, että myös nuoriso pääsisi perinnetyön kautta jyvälle näiden miesten ja naisten uhrautuvasta työstä sodan vuosina.

Suureen arvoon nousee myös seuratyö. Sen Juhola sanoo olevan oman harrastustoimintansa toinen kultakimpale. Säkylän Urheilijoiden riveissä hän sai olla mukana nuorten, fiksujen ihmisten välittömässä tukemisessa. Se kantaa muistoissa pitkälle, elämän kalkkiviivoille asti.

Sivustosta

Sivustosta
Toteutus

Täydennä historiikkia

Lähetä palautetta tai kerro meille muistojasi seurasta.

Lähetä viestisi tästä

Ota yhteyttä

Säkylän Urheilijat ry
Seuratalo Honkala 2 krs
Poroholmantie 1, 27800 Säkylä
toimisto@sakylanurheilijat.fi