Huovinrinteen ampumahiihtokeskus
Ampumahiihdon kilpailumuotona lähtiessä nousuun seuralla ei vielä ollut olemassa erityisesti ampumahiihtoa varten rakennettua harrastuspaikkaa. Veikko Lehtimäki varsinaisesti toi ampumahiihdon seuran lajivalikoimaan ja hänen johdollaan harjoituksia ja kilpailuja järjestettiin aluksi Porin Prikaatin kouluampumaradoilla. Vaati sitkeyttä järjestellä harjoituksia ja kilpailuja radoilla, mitkä oli tarkoitettu varusmiesten koulutusammuntoihin. Arkipäivisin radoille pääsi vain harvoin ja monesti sama tilanne oli myös viikonloppuisin. Latuverkoston rakentaminenkin oli vaikeaa kouluampumaradan ympäristöön. Monen vuoden ajan keskusteltiin ja etsittiin mahdollisuutta saada aikaan nimenomaa ampumahiihtoa varten rakennettu rata. Kun lajin ampuma-aseeksi oli jo valittu 22 cal. pienoiskivääri, helpotti se suunnittelua.
Rakentaminen
Radan paikaksi valikoitui kouluampumaratojen vieressä oleva suuri hiekkakuoppa, mikä oli syntynyt kasarmialueen rakentamisen aikana.
Punkalaitumen Kunto ry oli saanut järjestettäväkseen ampumahiihdon Pohjoismaiset Mestaruuskilpailut vuodelle 1979. Sillä ei kuitenkaan ollut vaatimukset täyttävää kisapaikkaa Punkalaitumella ja Kunnon johtohenkilöt kääntyivät apua pyytäen Porin Prikaatin puoleen. Prikaatin komentaja totesi ettei kouluampumaratoja voida antaa niin pitkäksi ajaksi kilpailuorganisaation käyttöön kuin kisojen onnistunut läpivienti vaatisi.
Punkalaitumen Kunnon yhteistyö- ja järjestelykumppaniksi ryhtyi Säkylän Varuskunnan Urheilijat sitten vuonna 1977. Porin Prikaatin silloinen komentaja eversti Jukka Suviniemi suhtautui erittäin myönteisesti suunnitelmaan rakentaa ampumahiihtostadion Porsaanharjun hiekkakuoppaan. Hänen johdollaan järjestettiin taustalla lupa-asiat kuntoon Puolustusministeriön kanssa ja hän kyllä tiesi henkilökuntansa osallistumisesta radan rakentamiseen myös vapaa-ajallaan.
Työn johtoon määrättiin Olavi Mäkinen, jonka vastuulla tuolloin kaikki prikaatin ampumaradat olivat. Hän oli myös Varuskunnan Urheilijoiden varapuheenjohtaja ja em. PM-kilpailuorganisaation huoltopäällikkö. Avukseen hän sai prikaatin henkilökunnasta hiihtäjänä tunnetun Martti Pappisen ja pioneeritöiden asiantuntijan Markku Johanssonin.
Työt aloitettiin maansiirtotöillä. Porin Prikaatilla oli tuohon aikaan pieni maansiirtokone ja kun se ajettiin ensi kertaa suuren hiekkamontun reunalle – epäusko oli hiipiä puseroon. Koneen kauha ei ollut paljoa lapiota suurempi, siltä tuntui. Mutta ratasuunnitelmat ja maaston punnitukset oli tehty, nyt aloitettiin raaka fyysinen työ.
Työt valmistuivat ajallaan ja PM-kilpailut onnistuivat erinomaisesti. Rakennustyössä ja kilpailuorganisaatiossa oli ollut mukana suuri joukko Säkylän Urheilijoiden jäseniä. Seura osti myös teknisiä laitteita ampumahiihtostadionille.
Koskaan ennen Säkylästä ei ole lähetetty yhtä paljon televisiokuvaa kuin nyt näistä kilpailuista. Kun vielä Porin Prikaatissa palveleva ja Punkalaitumen Kuntoa edustava Heikki Ikola voitti mestaruuden, tuntui, että tehdylle oli työlle saatu katetta. (Valokuvat)
Johtopäätökset
Porin Prikaatin kantahenkilökuntaan kuuluvat olivat tuohon aikaan automaattisesti Säkylän Varuskunnan Urheilijoiden jäseniä. Ne heistä, jotka olivat myös Säkylän Urheilijoiden jäseniä ja ampumahiihdon ystäviä, olivat innolla työssä mukana niin virka-aikana kuin vapaa-ajallaankin. Näiden henkilöiden asiantuntemus oli erittäin tärkeä niin hiekkamontun muutostöissä kuin latureittien, taululaitteiden ja muiden rakennelmien suunnittelussa ja toteutuksessa. Moni heistä kuului myös itse PM-kilpailujen järjestelyorganisaatioon. Tämä joukko osasi katsoa tulevaisuuteen. He ymmärsivät, että nyt rakennetaan ympäristöä, mistä oli tulevaisuudessa paljon iloa ampumahiihdon harrastajille seurassa.
Ampumahiihtostadionin rakentamisella edellä kerrotuin kytkösjärjestelyin oli kauaskantoiset seuraukset. Hiihtokeskusta muokattiin sitten vuosien varrella useaan kertaan Säkylän Urheilijoiden toimesta ja Puolustusvoimien äärimmäisen tärkeällä tuella. Innostus ampumahiihtoa kohtaan johti siihen, että Säkylän Urheilijat nimettiin 1980- 1990 lukujen taitteessa kaksi kertaa Suomen parhaaksi ampumahiihtoseuraksi.
Suomen Ampumahiihtoliitto osoitti myös luottavansa Säkylän Urheilijoihin suurten kilpailujen järjestäjänä. Se myönsi seurallemme useat eri tason Suomen Mestaruuskilpailut, joista mittavimmat olivat vuoden 1990 SM- kilpailut monituntisine TV-lähetyksineen.
Viimeinen suuri ponnistus ah-stadionin kehittämiseksi oli asfaltilla päällystetyn rullasuksiradan aikaansaaminen vuonna 1993. Mutta jo tällöin oli aistittavissa innostuneen toimijajoukon väsyminen ja ampumahiihtoharrastuksen hiipuminen seurassa.