Säkylän leirintäalueen vartiointi
Juhannus
Anna-Liisa ja Kauko Kärin ylläpitämä Säkylän leirintäalue työllisti toimintansa huippuvuosina 1985 - 1993 kaikkia seuran jaostoja.
Leirintäalueen maine kasvoi ja kasvun myötä kävijämäärät siellä lisääntyivät huimasti. Ensimmäiset työtarjoukset alueelle seura sai juhannuksen ajan vartiointi- ja järjestysmiestehtäviin. Tämä taas edellytti seuran jäseniltä järjestysmieskurssin suorittamista. Kun sopimus leirintäalueen pitäjien kanssa solmittiin, seuralla ei ollut jäsenistössään riittävästi koulutettuja, lain vaatimia järjestysmiehiä. Seuran johto otti riskin ja löysi onneksi riittävän määrän toimintaan halukkaita ja osanottajia kursseille. Kurssit piti seuran entinen puheenjohtaja ylikonstaapeli Seppo Juhola kouluttaen täysi-ikäiset naiset ja miehet tehtäviinsä.
Vartiointi- ja järjestyksenvalvonta-ajaksi oli sovittu runsaat kolme vuorokautta – juhannuksen aatonaatosta torstaista klo 12.00 alkaen sunnuntai-iltaan kello 21.00 asti. Järjestysmiesvuorot olivat kuuden tunnin mittaisia. Alueella piti olla koko ajan vähintään kaksi järjestysmiesparia, yksi nainen ja kolme miestä kiertelemässä teltta- ja asuntovaunualueella. ”Pahimpaan aikaan” aattona ja juhannusyönä työvuorossa tuli samanaikaisesti olla neljä paria.
Koko kesän pesti
Säkylän leirintäalue saavutti sellaisen suosion matkailijoiden keskuudessa, että Kärit ja Säkylän Urheilijat ry solmivat koko kesän kestävät alueen valvonta- ja järjestysmiessopimukset vuosina 1989 – 1991. Kyseessä oli turvallisuuden valvonta yöaikaan.
Valvontajaksot alkoivat juhannuksesta ja päättyivät elokuun 15.päivä. Valvontavuorot taas alkoivat aina illalla kello 22.00 ja päätyivät seuraavana aamuna kello 07.00. Vuorossa tuli olla aina kaksi henkilöä. Työ ei ollut leirin toimistossa istumista vaan päätehtävänä oli alueella kiertely, turvallisuudesta ja järjestyksestä huolehtiminen.
Kesän valvontavuorot jaettiin seuran jaostoille, joiden johtajat vastasivat henkilöiden ”pestuusta”. Seuran puheenjohtaja taas hoiti yhteydenpidon Käreihin.
Jos juhannusten järjestyksen valvonta kohtuullisen lyhyenä suoritteena sujui henkilöstön mukaan saamisen osalta ongelmitta, niin aivan näin ei ollut pitkään jatkuvan yövalvonnan osalta. Ikävin tapahtui voimailujaostolle. Jaoston jäsenistä tehtävään lupautuneista pääosa, eri syistä johtuen, ilmoitti jaoston johtajalle, että ei pääsekään vuorolleen. Seurauksena oli, että vastuuntuntoisena silloinen jaostonjohtaja Miika Laivuori teki vaimoineen viikon sisällä kolme valvontavuoroa. Yövuoronsa jatkoksi hän sitten lähti suoraan normaaliin päivätyöhönsä. Apua hän ei huomannut pyytää seuran johdolta.
Seuran puheenjohtaja taas joutui paikkailemaan satunnaisia poisjääntejä. Anna-Liisa Käri soitti pari kertaa kesässä hänelle, että kukaan ei ole tullut valvontavuoroon. Ei siinä auttanut muu kuin puheenjohtajan lähteä yövuoroon ja sieltä sitten suoraan töihinsä.
Puheenjohtaja Olavi Mäkisen mieleen on jäänyt erityisesti tällainen vuoro 22.7. 1990. Tuon päivän aamuyöllä kello 04.00 – 04.50 Suomessa näkyi täydellinen auringonpimennys. Hän katseli harvan pilviverhon läpi hetki sitten nousseen auringon pimenemistä leirintäalueella Pyhäjärven rannassa, kuunteli lintujen laulun lakkaamista ja muun luonnon verhoutumista pelottavaankin hämyyn ja epätavallisesta hiljenemistä. Hän toteaa kuitenkin positiivisesti, että ilman tätä yllätysvuoroa hän ei olisi vaivautunut heräämään aamuyöstä katsomaan luonnon ihmettä. Näin hän näki elämänsä toisen täydellisen auringonpimennyksen, ensimmäisen tapahtui v 1945 Haminassa.